Valmistautuminen
MM-kilpailuun
Kun ORCi-luokan avomeripursien vuoden 2012 MM-kilpailut
myönnettiin Helsinkiin, polkaistiin kaakon kulmalla pikavauhtia pystyyn
projekti, jonka tarkoituksena oli saada kotkalainen vene mukaan kilpailuun. Nellan
kokoisen 40-jalkaisen purren varustaminen vaativan kisaan ei ole aivan pieni juttu.
Alkutalvi kului sponsorineuvotteluissa, miehistöä kasatessa ja
teoriaopinnoissa. Äitienpäivänä Nella laskettiin vesille ja miehistö pääsi aloittamaan
harjoittelun.
Koko alkukesän vesitreenejä pidettiin vähintään kaksi
kertaa viikossa. Miehistöringissä kiersi 12 hengen joukkue, normaali harjoitusvahvuus
oli 8-10 henkeä. Jo projektia kasatessa oli ilmeistä, että aikaa oli
käytettävissä vähän ja opeteltavaa oli paljon. Näin suuren miehistön
yhteistoiminnan hiominen automaatiotasolle tiedettiin haasteelliseksi
tehtäväksi ja sellaiseksi se osoittautui myös käytännössä. Moni asia ja rutiini
piti miettiä aivan uudelta pohjalta ja kokeilemalla löytää juuri meille ja Nellaan
soveltuvimmat ratkaisut. Työtä tehtiin kovasti ja oppia haettiin joskus jopa kantapään
kautta. Puhelimet kävivät kuumina, kun vinkkejä udeltiin maamme eturivin
avomeripurjehtijoilta, palavereja pidettiin ja asioita pohdittiin välillä pää höyryten.
Miehistön sitoutumisesta asiaan kertoo se, ettei Nellaa tarvinnut koko
projektin aikana purjehtia kertaakaan alimiehityksellä.
Lähinnä manööveriharjoituksiksi tarkoitettujen tiistai-
ja viikonlopputreenien lisäksi ohjelmaan kuuluivat torstaiset Veleiro-cup
lähdöt, Espoo-Suursaari Race, Yöpurjehdus, Vellamokisa ja Teleregatta.
Juhannukselta pidimme parin viikon tauon, jotta voimia riittäisi myös
varsinaiseen koitokseen 5.-11. elokuuta.
Spekulaatiot kisojen luokkarajasta kävivät kuumina koko
kevään ja alkukesän. Nella olisi ollut kokonsa puolesta ollut mahdollista
optimoida sekä pienempien että isompien veneiden sarjaan. Koska lopullinen
tieto luokkarajasta viipyi ja purjevalinnat oli pakko lyödä lukkoon ajoissa,
oli päätös lopulta tehtävä. Koska kyseessä oli meille ainutlaatuinen kokemus ja
Nella raskaana veneenä tarvitsee kevyessä tuulessa suuren purjepinta-alan,
päädyimme yhteistuumin ilmoittautumaan kisojen kuninkuusluokkaan. Tämän
ratkaisun perusteella Nellaan tilattiin purjeet, joista olisi hyötyä myös
MM-kisojen jälkeen, uusi iso spinaakkeri ja maksimikokoinen ykkösgenua. Me puolestamme
pääsimme samalle radalle todellisten avomeriraasereiden kanssa. Tehdyn
ratkaisun myötä tiesimme toisaalta jäävämme lähdöissä auttamattomasti isompien peittoon
ja vapaiden tuulien löytämisen etenkin ratakilpailuissa olevan hyvin haastavaa.
Harjoittelu alkoi pikkuhiljaa tuottaa tulosta ja alkukesän
kisoissa kotivesillä Nella vei lähes kaiken mahdollisen. Veleiro-cupissa
sijoitukset paranivat kerta kerralta ja Yöpurjehduksesta ja Vellamokisasta
tulivat selvät voitot. Samoin Helsingissä järjestetyn Teleregatan voitimme
tyylikkäästi. Suursaarikisa sitä vastoin ei sujunut aivan suunnitelmien mukaan.
Keskeytyksestämme käytiin vilkasta keskustelua rannoilla ja jopa lehtien
palstoilla. Vaikka asia tietysti harmittikin, oli toisaalta hienoa huomata,
että harjoitteluamme seurattiin näin laajalti ja intensiivisesti. Ajoissa tehty
keskeytyspäätös säästi Nellan vaurioitumattomana jatkamaan kohti vuoden päätavoitetta.
Kaiken kaikkiaan saimme kesän mittaan pursiseuralaisilta runsaasti positiivista
palautetta ja vilpitöntä kannustusta. Oli hienoa huomata, kuinka tämä projekti
koettiin koko seuran omaksi ja miten hyvin sen purjehdukselle tuoma julkisuus
ja markkina-arvo ymmärrettiin. Seuran ylin johto sai osan tiimistä puhuttua
jopa Meripäivien avajaisparaatiin.
MM-regatta
2012
Elokuun alun kisaviikko lähestyi kovaa vauhtia ja
lopullinen yhdeksän hengen kilpailumiehistö ilmoitettiin järjestäjille. Kaikki,
mitä oli tehtävissä, oli nyt tehty. Koneisto oli kuin olikin onnistuttu hiomaan
hyvään kisakuntoon. Nella siirrettiin Helsinkiin ja mitattiin kilpailuun.
Miehistön ISAF-sertifikaatit aiheuttivat melkoista säpinää vielä ennen avajaisia.
Se, että emme Juryn päätöksen mukaan olleet kelvollisia kilvoittelemaan parhaan
amatöörijoukkueen statuksesta, ei loppuen lopuksi tuntunut kovinkaan suurelta
tappiolta.
Kiitos Karin hyvien yhteyksien, tiimimme majoittui kisaviikon
ajaksi Merisotakoulun mainioihin tiloihin. Seuran vanha kumivene Lätyskä toimi yhteysaluksena
Suomenlinnan ja Särkän kisasataman välillä. Nähtiinpä se pari kertaa jopa kaukana
avomerelläkin. Mukaan lähtenyt varamiehistö huolehti vaivojaan säästämättä
lukuisista käytännön järjestelyistä kisaviikon aikana. Regatan loppupuolella heitä
tarvittiin myös veneen kannella. Miehistön vaihtoihin täytyi tosin ensin saada
kisaorganisaation hyväksyntä.
Ensimmäinen kisastartti, 60 mailin avomeripurjehdus
lähetettiin matkaan 6.8. lähes tyynessä ja aurinkoisessa säässä. Maaliin tulo
tapahtui puolilta öin pilkkopimeässä, kaatosateessa ja reippaassa tuulessa
ukkosrintaman saattelemana. Dramatiikkaa äkkiä jäähtyneeseen ilmaan toi juuri
maaliviivalla Särkän ja Suomenlinnan välisessä salmessa karille ajanut
saksalainen 46 jalkainen kisavene Tutima. Reippaammassa tuulessa Nellan vauhti
tuntui olevan kohdallaan, mutta alun plägä tuotti meille hieman ongelmia.
Toiseksi kisapäiväksi tuuli oli noussut 15 m/s paikkeille
ja järjestäjillä oli vaikeuksia saada poijuja ankkuroitua 60 metrin syvyyteen.
Tilanne lähtöviivalla vallitsevassa kelissä isojen veneiden taistellessa
parhaasta starttipaikasta alle metrin etäisyydellä toisistaan nostatti varmasti
jokaisen paikalla olleen pulssin, verenpaineen ja adrenaliinitason yli
kansanterveyslaitoksen suosittamien raja-arvojen. Lähes käsittämättömältä
tuntui, että matkaan päästiin ilman yhtään kolaria. Muutaman kerran saimme
todistaa TP 52:n näyttävää broacia. Nopeasti ammattimiehet pääsivät kuitenkin
tilanteen tasalle ja saivat veneen taas hallintaan. Poijusulkeisissa ja
starttivalmisteluissa oli tärvääntynyt niin paljon aikaa, että päivän toinen
startti peruttiin.
Kova tuuli aiheutti veneille jonkun verran kalustovaurioita,
Nellasta ratkesi irti muutama ison ratsastaja. Joistain melko vakavista
loukkaantumisistakin huhuttiin, mutta asialle ei saatu virallista vahvistusta.
Hieman ikävää jälkipeliä aiheutti erään kisajoukkueen avustajaveneen
kieltäytyminen meripelastuksesta sekä vedestä pelastetun purjehtijan ensiapuun
kuljettamisesta. Myös me olimme yhteydessä merivartiostoon, tosin vain
ilmoittaaksemme, että keskellä Suomenlahtea ajelehtivista isännättömistä paukkuliiveistä
huolimatta kippari Gustafsson seisoo tukevasti ruorin takana ja mahdolliset
etsintätoimet ovat tältä osin aiheettomia.
Kolmantena kisapäivänä vallitsi jo hieman normaalimpi
purjehduskeli, kaakkoistuulta oli 7 – 11 m/s ja ohjelmassa oli kolme lähtöä.
Starttiviivalla oli nyt, jos mahdollista, vieläkin ahtaampaa kuin
edellispäivänä. Lähtöyrityksiä tarvittiin useita ennen kuin lopulta pääsimme
matkaan. Mustan lipun sääntö johti muutamiin hylkäämisiin. Nella kulki näissä
olosuhteissa oikein mainiosti ja manööverit sujuivat runsaan harjoittelun
ansiosta hyvin. Haikailimme hieman kakkosgenuan perään, mutta ajoimme kuitenkin
päivän starteista kaksi ykkösellä ja yhden fokalla, näihin purjeisiin olimme
oppineet luottamaan. Regatta oli nyt puolessa välissä ja Nellan suoritukset
olivat olleet varsin tasaisia 32, 34, 32, 28, 34, Yhteistuloksissa olimme
hieman yli kolmenkymmenen.
Neljänneksi päiväksi tuuli oli tyyntynyt ja starttia
odoteltiin avomerellä peräti kuusi tuntia. Otimme mainion lähdön, mutta kääntyilevässä
ja reikäisessä tuulessa innostuimme vendailemaan liikaa shiftien mukaan
saamatta venettä välillä kunnolla kiihtymään. Pian isommat veneet livahtivat
laidoilta ohi ja saimme taas nauttia niiden sotkemista tuulista. Sijoitus oli tuttua
luokkaa 33.
Tuuliennuste toiselle avomeripurjehdukselle 10.8. oli
heikko, joten rataa lyhennettiin 40 mailiin. Ari valitteli päänsärkyä ja saimme
juryltä luvan miehistön vaihtamiseen. Tilalle astui Mika. Myös roolitusta
sitloodassa muutettiin. Hyvän ennakkoharjoittelun johdosta homma toimi
loistavasti. Ensimmäinen kryssiosuus meni hyvin, mutta avotuulen leikkauskulmat
eivät sattuneet aivan kohdalleen ja menetimme hieman asemiamme. Tuulta riitti
lopulta aivan mukavasti 6-8m/s ja koko kisa sujui nopeasti. Maalissa olimme
sijalla 30 ja kerrankin ehdimme illalla kunnolla saunaan ja syömään, fiilis oli
korkealla.
Kuudentena ja viimeisenä kisapäivänä saatiin purjehdittua
vain yksi ratakilpailu, jossa sijoituksemme oli 34. Avomerikisassa selkänsä
venäyttäneen Pessin tilalle keulakannelle oli tullut Samu. Toinen startti
jouduttiin ampumaan poikki tuulen tyyntyessä. Olimme keskeyttämishetkellä
mainioissa asemissa, mutta asia ei silti meitä suuremmin harmittanut. Takana
oli koko kesän intensiivinen treenijakso ja hyvin onnistuneet kisat, joissa
yhden lähdön sijoituksella ei enää olisi ollut suurta merkitystä
lopputulokseen. Vene ajettiin Suomenlinnan laituriin ja varustettiin kotimatkaa
varten. Loppuseremonian ja palkintojenjaon jälkeen osa valtaosa miehistöstä
suuntasi autoilla Kotkaan ja Kusti ja Masa purjehtivat Nellan takaisin
Meriniemeen. Kisa ja projekti olivat ohi.
Jälkipelit
Mitä sitten kaikesta jäi käteen? Kotkalainen purjehdus
sai runsaasti julkisuutta ja me purjehtijat arvokasta kokemusta vaativasta kisasta
ja isosta projektista. Nella saatiin kulkemaan kovempaa kuin koskaan, varsinkin
reippaammissa tuulissa venevauhti vaikutti oikein mainiolta. Loppusijoituksemme
MM-kilpailun isossa luokassa oli 35. Se oli juuri niin hyvä, mihin meillä oli realistiset
mahdollisuudet. Hieman pidempi valmistautumisaika tai suurempi budjetti tuskin
olisi meitä tulosluettelossa korkeammalle nostanut. Siihen olisi tarvittu
vuosien yhteinen kokemus, pelkistetty kisavene ja puoliammattilainen miehistö.
Veneestä ja miehistöstä otettiin nyt irti kaikki se, mikä
oli mahdollista. Jatkossa näin suuri projekti onkin syytä mitoittaa vähintään kahdelle
vuodelle olettaen, että pohjalla on tuolloin jo useamman vuoden yhdessä
purjehtinut runkomiehistö. Se, että Nella saatiin kisavauhtiin ja puhtaalta
pöydältä kasattu miehistö kovalla työllä hitsattua yhteen näin lyhyessä ajassa
on suoranainen ihme, josta voimme olla aidosti ylpeitä.
Yhteistyö ja sponsorikuviot neuvotteluineen,
aikatauluineen ja tilaisuuksineen vievät paljon aikaa ja energiaa, mutta ovat
välttämättömiä hankkeen toteuttamisen kannalta. Työn- ja vastuunjako miehistön
kesken niin veneessä, rannalla, kuin muissakin hankkeen tehtävissä täytyy miettiä
tarkkaan. Kukaan ei pysty pyörittämään tällaista palettia yksin. Kaiken, mitä
tehdään, tulee olla ennalta hyvin suunniteltu ja aikataulutettu. Tiedon kulku
sekä tiimin sisällä, että sen ulkopuolella näyttelee tärkeää osaa.
Jalkapallojoukkueellinen miehiä on jo sellainen organisaatio, että kaikki eivät
voi aina olla samalla kertaa paikalla. Kännyköiden lisäksi käytimme joukkueen
sisäiseen tiedotukseen mm. tähän tarkoitukseen perustettua Facebook-ryhmää.
Päävastuun koko hankkeesta kantoi luonnollisesti kippari Kusti, mutta
kohtuullisen hyvin tehtäviä opittiin jakamaan myös muun miehistön kesken kunkin
keskittyessä omille vahvuusalueilleen.
Toivottavasti uusia kilpailuja, rohkeita kippareita ja ennakkoluulottomia
purjehtijoita löytyy jatkossa seurastamme lisää, jotta nyt vaivalla hankittu
kokemus ja tietotaito voidaan säilyttää ja hyödyntää eikä seuraavaa projektia tarvitse
enää polkaista käyntiin aivan puhtaalta pöydältä. Nyt tehdyn työn pohjalta on
hyvä ponnistaa sopivan tilaisuuden tullen eteenpäin.
Nella-tiimi MM-regatassa 2012 oli:
Jorma Gustafsson kippari,
veneenomistaja, hankkeen vetäjä ja pääorganisaattori
Ari Pulkkinen ison
skuuuttaja, organisointi, yhteistyökuviot, tiedotus
Petri Tykkä mastomies,
miehistöasiat, koulutustilaisuudet
Timo Markkanen taktikko,
vesiharjoittelu, tiedottaminen
Kari Streng genuan
skuuttaaja, majoitusjärjestelyt
Ville Vuolahti keulagasti,
purjehdustekniikka
Matti Warkki piano,
kipparin oikea käsi
Jesse Hjelt spinaakkeri,
purjetrimmi
Pessi Pursiainen keulakansi
Mika Streng varamies,
kaikki roolit veneessä
Aki Kirjavainen varamies,
huolto ja logistiikka
Samu Välipakka varamies, keulakansi