sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Nellan tiukka kesä


Valmistautuminen MM-kilpailuun
Kun ORCi-luokan avomeripursien vuoden 2012 MM-kilpailut myönnettiin Helsinkiin, polkaistiin kaakon kulmalla pikavauhtia pystyyn projekti, jonka tarkoituksena oli saada kotkalainen vene mukaan kilpailuun. Nellan kokoisen 40-jalkaisen purren varustaminen vaativan kisaan ei ole aivan pieni juttu. Alkutalvi kului sponsorineuvotteluissa, miehistöä kasatessa ja teoriaopinnoissa. Äitienpäivänä Nella laskettiin vesille ja miehistö pääsi aloittamaan harjoittelun.
Koko alkukesän vesitreenejä pidettiin vähintään kaksi kertaa viikossa. Miehistöringissä kiersi 12 hengen joukkue, normaali harjoitusvahvuus oli 8-10 henkeä. Jo projektia kasatessa oli ilmeistä, että aikaa oli käytettävissä vähän ja opeteltavaa oli paljon. Näin suuren miehistön yhteistoiminnan hiominen automaatiotasolle tiedettiin haasteelliseksi tehtäväksi ja sellaiseksi se osoittautui myös käytännössä. Moni asia ja rutiini piti miettiä aivan uudelta pohjalta ja kokeilemalla löytää juuri meille ja Nellaan soveltuvimmat ratkaisut. Työtä tehtiin kovasti ja oppia haettiin joskus jopa kantapään kautta. Puhelimet kävivät kuumina, kun vinkkejä udeltiin maamme eturivin avomeripurjehtijoilta, palavereja pidettiin ja asioita pohdittiin välillä pää höyryten. Miehistön sitoutumisesta asiaan kertoo se, ettei Nellaa tarvinnut koko projektin aikana purjehtia kertaakaan alimiehityksellä.

Lähinnä manööveriharjoituksiksi tarkoitettujen tiistai- ja viikonlopputreenien lisäksi ohjelmaan kuuluivat torstaiset Veleiro-cup lähdöt, Espoo-Suursaari Race, Yöpurjehdus, Vellamokisa ja Teleregatta. Juhannukselta pidimme parin viikon tauon, jotta voimia riittäisi myös varsinaiseen koitokseen 5.-11. elokuuta.
Spekulaatiot kisojen luokkarajasta kävivät kuumina koko kevään ja alkukesän. Nella olisi ollut kokonsa puolesta ollut mahdollista optimoida sekä pienempien että isompien veneiden sarjaan. Koska lopullinen tieto luokkarajasta viipyi ja purjevalinnat oli pakko lyödä lukkoon ajoissa, oli päätös lopulta tehtävä. Koska kyseessä oli meille ainutlaatuinen kokemus ja Nella raskaana veneenä tarvitsee kevyessä tuulessa suuren purjepinta-alan, päädyimme yhteistuumin ilmoittautumaan kisojen kuninkuusluokkaan. Tämän ratkaisun perusteella Nellaan tilattiin purjeet, joista olisi hyötyä myös MM-kisojen jälkeen, uusi iso spinaakkeri ja maksimikokoinen ykkösgenua. Me puolestamme pääsimme samalle radalle todellisten avomeriraasereiden kanssa. Tehdyn ratkaisun myötä tiesimme toisaalta jäävämme lähdöissä auttamattomasti isompien peittoon ja vapaiden tuulien löytämisen etenkin ratakilpailuissa olevan hyvin haastavaa.

Harjoittelu alkoi pikkuhiljaa tuottaa tulosta ja alkukesän kisoissa kotivesillä Nella vei lähes kaiken mahdollisen. Veleiro-cupissa sijoitukset paranivat kerta kerralta ja Yöpurjehduksesta ja Vellamokisasta tulivat selvät voitot. Samoin Helsingissä järjestetyn Teleregatan voitimme tyylikkäästi. Suursaarikisa sitä vastoin ei sujunut aivan suunnitelmien mukaan. Keskeytyksestämme käytiin vilkasta keskustelua rannoilla ja jopa lehtien palstoilla. Vaikka asia tietysti harmittikin, oli toisaalta hienoa huomata, että harjoitteluamme seurattiin näin laajalti ja intensiivisesti. Ajoissa tehty keskeytyspäätös säästi Nellan vaurioitumattomana jatkamaan kohti vuoden päätavoitetta. Kaiken kaikkiaan saimme kesän mittaan pursiseuralaisilta runsaasti positiivista palautetta ja vilpitöntä kannustusta. Oli hienoa huomata, kuinka tämä projekti koettiin koko seuran omaksi ja miten hyvin sen purjehdukselle tuoma julkisuus ja markkina-arvo ymmärrettiin. Seuran ylin johto sai osan tiimistä puhuttua jopa Meripäivien avajaisparaatiin.

MM-regatta 2012
Elokuun alun kisaviikko lähestyi kovaa vauhtia ja lopullinen yhdeksän hengen kilpailumiehistö ilmoitettiin järjestäjille. Kaikki, mitä oli tehtävissä, oli nyt tehty. Koneisto oli kuin olikin onnistuttu hiomaan hyvään kisakuntoon. Nella siirrettiin Helsinkiin ja mitattiin kilpailuun. Miehistön ISAF-sertifikaatit aiheuttivat melkoista säpinää vielä ennen avajaisia. Se, että emme Juryn päätöksen mukaan olleet kelvollisia kilvoittelemaan parhaan amatöörijoukkueen statuksesta, ei loppuen lopuksi tuntunut kovinkaan suurelta tappiolta.
Kiitos Karin hyvien yhteyksien, tiimimme majoittui kisaviikon ajaksi Merisotakoulun mainioihin tiloihin. Seuran vanha kumivene Lätyskä toimi yhteysaluksena Suomenlinnan ja Särkän kisasataman välillä. Nähtiinpä se pari kertaa jopa kaukana avomerelläkin. Mukaan lähtenyt varamiehistö huolehti vaivojaan säästämättä lukuisista käytännön järjestelyistä kisaviikon aikana. Regatan loppupuolella heitä tarvittiin myös veneen kannella. Miehistön vaihtoihin täytyi tosin ensin saada kisaorganisaation hyväksyntä.
Ensimmäinen kisastartti, 60 mailin avomeripurjehdus lähetettiin matkaan 6.8. lähes tyynessä ja aurinkoisessa säässä. Maaliin tulo tapahtui puolilta öin pilkkopimeässä, kaatosateessa ja reippaassa tuulessa ukkosrintaman saattelemana. Dramatiikkaa äkkiä jäähtyneeseen ilmaan toi juuri maaliviivalla Särkän ja Suomenlinnan välisessä salmessa karille ajanut saksalainen 46 jalkainen kisavene Tutima. Reippaammassa tuulessa Nellan vauhti tuntui olevan kohdallaan, mutta alun plägä tuotti meille hieman ongelmia.
Toiseksi kisapäiväksi tuuli oli noussut 15 m/s paikkeille ja järjestäjillä oli vaikeuksia saada poijuja ankkuroitua 60 metrin syvyyteen. Tilanne lähtöviivalla vallitsevassa kelissä isojen veneiden taistellessa parhaasta starttipaikasta alle metrin etäisyydellä toisistaan nostatti varmasti jokaisen paikalla olleen pulssin, verenpaineen ja adrenaliinitason yli kansanterveyslaitoksen suosittamien raja-arvojen. Lähes käsittämättömältä tuntui, että matkaan päästiin ilman yhtään kolaria. Muutaman kerran saimme todistaa TP 52:n näyttävää broacia. Nopeasti ammattimiehet pääsivät kuitenkin tilanteen tasalle ja saivat veneen taas hallintaan. Poijusulkeisissa ja starttivalmisteluissa oli tärvääntynyt niin paljon aikaa, että päivän toinen startti peruttiin.
Kova tuuli aiheutti veneille jonkun verran kalustovaurioita, Nellasta ratkesi irti muutama ison ratsastaja. Joistain melko vakavista loukkaantumisistakin huhuttiin, mutta asialle ei saatu virallista vahvistusta. Hieman ikävää jälkipeliä aiheutti erään kisajoukkueen avustajaveneen kieltäytyminen meripelastuksesta sekä vedestä pelastetun purjehtijan ensiapuun kuljettamisesta. Myös me olimme yhteydessä merivartiostoon, tosin vain ilmoittaaksemme, että keskellä Suomenlahtea ajelehtivista isännättömistä paukkuliiveistä huolimatta kippari Gustafsson seisoo tukevasti ruorin takana ja mahdolliset etsintätoimet ovat tältä osin aiheettomia.
Kolmantena kisapäivänä vallitsi jo hieman normaalimpi purjehduskeli, kaakkoistuulta oli 7 – 11 m/s ja ohjelmassa oli kolme lähtöä. Starttiviivalla oli nyt, jos mahdollista, vieläkin ahtaampaa kuin edellispäivänä. Lähtöyrityksiä tarvittiin useita ennen kuin lopulta pääsimme matkaan. Mustan lipun sääntö johti muutamiin hylkäämisiin. Nella kulki näissä olosuhteissa oikein mainiosti ja manööverit sujuivat runsaan harjoittelun ansiosta hyvin. Haikailimme hieman kakkosgenuan perään, mutta ajoimme kuitenkin päivän starteista kaksi ykkösellä ja yhden fokalla, näihin purjeisiin olimme oppineet luottamaan. Regatta oli nyt puolessa välissä ja Nellan suoritukset olivat olleet varsin tasaisia 32, 34, 32, 28, 34, Yhteistuloksissa olimme hieman yli kolmenkymmenen.

Neljänneksi päiväksi tuuli oli tyyntynyt ja starttia odoteltiin avomerellä peräti kuusi tuntia. Otimme mainion lähdön, mutta kääntyilevässä ja reikäisessä tuulessa innostuimme vendailemaan liikaa shiftien mukaan saamatta venettä välillä kunnolla kiihtymään. Pian isommat veneet livahtivat laidoilta ohi ja saimme taas nauttia niiden sotkemista tuulista. Sijoitus oli tuttua luokkaa 33.
Tuuliennuste toiselle avomeripurjehdukselle 10.8. oli heikko, joten rataa lyhennettiin 40 mailiin. Ari valitteli päänsärkyä ja saimme juryltä luvan miehistön vaihtamiseen. Tilalle astui Mika. Myös roolitusta sitloodassa muutettiin. Hyvän ennakkoharjoittelun johdosta homma toimi loistavasti. Ensimmäinen kryssiosuus meni hyvin, mutta avotuulen leikkauskulmat eivät sattuneet aivan kohdalleen ja menetimme hieman asemiamme. Tuulta riitti lopulta aivan mukavasti 6-8m/s ja koko kisa sujui nopeasti. Maalissa olimme sijalla 30 ja kerrankin ehdimme illalla kunnolla saunaan ja syömään, fiilis oli korkealla.
Kuudentena ja viimeisenä kisapäivänä saatiin purjehdittua vain yksi ratakilpailu, jossa sijoituksemme oli 34. Avomerikisassa selkänsä venäyttäneen Pessin tilalle keulakannelle oli tullut Samu. Toinen startti jouduttiin ampumaan poikki tuulen tyyntyessä. Olimme keskeyttämishetkellä mainioissa asemissa, mutta asia ei silti meitä suuremmin harmittanut. Takana oli koko kesän intensiivinen treenijakso ja hyvin onnistuneet kisat, joissa yhden lähdön sijoituksella ei enää olisi ollut suurta merkitystä lopputulokseen. Vene ajettiin Suomenlinnan laituriin ja varustettiin kotimatkaa varten. Loppuseremonian ja palkintojenjaon jälkeen osa valtaosa miehistöstä suuntasi autoilla Kotkaan ja Kusti ja Masa purjehtivat Nellan takaisin Meriniemeen. Kisa ja projekti olivat ohi.

Jälkipelit
Mitä sitten kaikesta jäi käteen? Kotkalainen purjehdus sai runsaasti julkisuutta ja me purjehtijat arvokasta kokemusta vaativasta kisasta ja isosta projektista. Nella saatiin kulkemaan kovempaa kuin koskaan, varsinkin reippaammissa tuulissa venevauhti vaikutti oikein mainiolta. Loppusijoituksemme MM-kilpailun isossa luokassa oli 35. Se oli juuri niin hyvä, mihin meillä oli realistiset mahdollisuudet. Hieman pidempi valmistautumisaika tai suurempi budjetti tuskin olisi meitä tulosluettelossa korkeammalle nostanut. Siihen olisi tarvittu vuosien yhteinen kokemus, pelkistetty kisavene ja puoliammattilainen miehistö.
Veneestä ja miehistöstä otettiin nyt irti kaikki se, mikä oli mahdollista. Jatkossa näin suuri projekti onkin syytä mitoittaa vähintään kahdelle vuodelle olettaen, että pohjalla on tuolloin jo useamman vuoden yhdessä purjehtinut runkomiehistö. Se, että Nella saatiin kisavauhtiin ja puhtaalta pöydältä kasattu miehistö kovalla työllä hitsattua yhteen näin lyhyessä ajassa on suoranainen ihme, josta voimme olla aidosti ylpeitä.
Yhteistyö ja sponsorikuviot neuvotteluineen, aikatauluineen ja tilaisuuksineen vievät paljon aikaa ja energiaa, mutta ovat välttämättömiä hankkeen toteuttamisen kannalta. Työn- ja vastuunjako miehistön kesken niin veneessä, rannalla, kuin muissakin hankkeen tehtävissä täytyy miettiä tarkkaan. Kukaan ei pysty pyörittämään tällaista palettia yksin. Kaiken, mitä tehdään, tulee olla ennalta hyvin suunniteltu ja aikataulutettu. Tiedon kulku sekä tiimin sisällä, että sen ulkopuolella näyttelee tärkeää osaa. Jalkapallojoukkueellinen miehiä on jo sellainen organisaatio, että kaikki eivät voi aina olla samalla kertaa paikalla. Kännyköiden lisäksi käytimme joukkueen sisäiseen tiedotukseen mm. tähän tarkoitukseen perustettua Facebook-ryhmää. Päävastuun koko hankkeesta kantoi luonnollisesti kippari Kusti, mutta kohtuullisen hyvin tehtäviä opittiin jakamaan myös muun miehistön kesken kunkin keskittyessä omille vahvuusalueilleen.
Toivottavasti uusia kilpailuja, rohkeita kippareita ja ennakkoluulottomia purjehtijoita löytyy jatkossa seurastamme lisää, jotta nyt vaivalla hankittu kokemus ja tietotaito voidaan säilyttää ja hyödyntää eikä seuraavaa projektia tarvitse enää polkaista käyntiin aivan puhtaalta pöydältä. Nyt tehdyn työn pohjalta on hyvä ponnistaa sopivan tilaisuuden tullen eteenpäin.

Nella-tiimi MM-regatassa 2012 oli:

Jorma Gustafsson           kippari, veneenomistaja, hankkeen vetäjä ja pääorganisaattori
Ari Pulkkinen                   ison skuuuttaja, organisointi, yhteistyökuviot, tiedotus
Petri Tykkä                        mastomies, miehistöasiat, koulutustilaisuudet
Timo Markkanen              taktikko, vesiharjoittelu, tiedottaminen
Kari Streng                       genuan skuuttaaja, majoitusjärjestelyt
Ville Vuolahti                    keulagasti, purjehdustekniikka
Matti Warkki                     piano, kipparin oikea käsi
Jesse Hjelt                        spinaakkeri, purjetrimmi
Pessi Pursiainen             keulakansi
Mika Streng                      varamies, kaikki roolit veneessä
Aki Kirjavainen                varamies, huolto ja logistiikka
Samu Välipakka              varamies, keulakansi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti