sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

Volvo Suursaari Race

Kuinkas sitten kävikään?


Kisan startti tapahtui Perjantai-iltana yhdeksältä Espoon Haukilahdesta. Nella aloitti kohtuullisen mukavasti ensin spinnulla Pihlajiston poijulle ja sieltä sivuvastaiseen Helsingin kasuunille. Vene kulki hyvin ja valokuvaajat pörräsivät ympärillä kuin Hollywoodissa, vaikka luokan nopeimmat veneet vetivätkin meihin hieman kaulaa.
     Kasuunilta reitti kääntyi itään kohti Kalbådagrundia ja aukesi spinnulla ajettavaksi. Yötä kohden laiskistuvassa tuulessa leikattiin ehkä turhankin rohkeasti keskelle Suomenlahtea. Ykköskisasetin ollessa vielä neulomon pöydällä kippari haikaili viidentoista puuttuvan neliön perään. Hiljaisessa kelissä lisäpinta-ala ei olisi ollut pahitteeksi. Aamuyön tunteina usko säätiedotuksen kaikkivoipaisuuteen alkoi horjua ja Nella jiipattiin kohti kotimaan kamaraa ottaen pieni tikki reittiviivaan nähden lähes poikittain. Ei olisi pitänyt, sillä läheltä piti, että Kotkan majakalle ylipäätään päästiin spinnu ylhäällä. Tuuli käyttäytyi juuri ennusteen mukaisesti.
     Itse Suursaaren kierto oli parista sadepisarasta huolimatta meille kisan valoisin osuus. Vene kulki hyvin itäpuolen kryssin ykkösgenualla ja länsirannallakin tuuli riitti spinnullemme mainiosti. Kun vielä reittivalinnat menivät nappiin ja kokki-Arin valmistama mainio lounas lämmitti vatsassa, oli tunnelma hyvä ja asetelmat selvästi petranneet aamun lukemista.
     Kotkan majakan jälkeen juutuimme hetkeksi plägään, mutta tiesimme lännestä kohta saapuvan tuulta. Odotimme innolla reipastuulista kryssiä nostamaan Nellan takaisin kärkitaistoon, mutta tuulilähetyksen toimituksessa tapahtui jokin virhe. Odotettu tuuli saapui kyllä ajallaan, mutta lähes tuplavahvuisena. Ollessani lepovuorossa kuuntelin kannen alla kun ykkönen vaihdettiin ensin fokkaan ja hetkeä myöhemmin otettiin jo ensimmäinen reivi.
     Saapuessani takaisin työmaalle kryssimme kohti Kalbådarundia 13-15 m/s lounaistuulessa. Kippari silmäili tuon tuostakin huolestuneena reivisilmukassa rimpuilevaa isopurjetta ja laskeskeli mahdollisen kalustotappion tuomia lisähaasteita lompakolle ja kisa-aikataululle. Hetken päästä minut komennettiin radioon ja tehtäväksi annettiin ilmoittaa raskas keskeyttämispäätöspäätös kisaorganisaatiolle. Menohaluja hinkuneen keulakannen hieman jurnuttuaessa kurssi otettiin kohti Orregrundia ja Kotkassa sijaitsevaa kotisatamaa. Rannikon lähestyessä jyrkkenevässä aallokossa pudotimme ensin isopurjeen ja lopuksi myös fokan pois pelistä. Pelkällä rikillä seilasimme loppumatkan koneavusteisesti välillä aalloilla surffaten 8-9 solmun nopeudella kotia kohti. Matkaseuranamme oli pari muutakin keskeyttänyttä venettä.
     Kotisatamaan kiinnityimme sunnuntaina aamukolmen tietämissä. Pienen levon jälkeen palasimme myöhemmin aamupäivällä hieman apeissa tunnelmissa Meriniemeen siivoamaan venettä ja viikkaamaan purjeita sekä hakemaan takaisin Helsinkiin jääneitä autoja. Laihaa lohtua saimme yöllä ja aamulla tihkuneista tiedoista, että keskeytyksiä oli sattunut muillekin, vieläpä varsin runsaasti. Purjeita, mastoja ja peräsimiä oli rikkoontunut, jopa meripelastusta oli tarvittu. Me puolestamme onnistuimme välttämään kaikki välinetappiot. 
     Treenaaminen jatkuu, vaikka leikki jäikin tällä kertaa kesken. Seuraavana kalenterissa on Kotkan Pursiseuran järjestämä Yöpurjehdus 16.-17.6.

1 kommentti:

  1. Tsemppiä vaan; ei tuo keikka ollut helppo kellekkään. Ja hienoa nähdä uusia bändejä kisaamassa...

    VastaaPoista